Donaumooksen tulevaisuus: Taistelu ekologian ja maatalouden puolesta!

Donaumooksen tulevaisuus: Taistelu ekologian ja maatalouden puolesta!

Baijerin Donaumoos, joka oli aikoinaan Etelä-Saksan suurin suo, on intensiivisten ennaturointitoimien kohteena. Leipzigin yliopiston tieteidenvälisen tutkimuksen tulosten mukaan, joka julkaistiin "E&G Quaternary Science Journalissa", näyttää siltä, ​​että numman ojitus 1700-luvun lopulta lähtien on vahingoittanut vakavasti sen luonnollista luonnetta. Historialliset kartat dokumentoivat laajat interventiot yli 237 vuoden ajalta ja korostavat alueen monimutkaisia ​​muutoksia.

Tutkimuksessa yksilöidään kaksi päärakennusvaihetta vuosina 1788–1794 ja 1907–1959. Suo avattiin maatalouskäyttöön monimutkaisen oji- ja kanavaverkoston kautta, samalla kun Tonavan kulkua oikaistiin. Huolimatta useista ennaturointisuosituksista 1980-luvulta lähtien, numen ennallistaminen on ollut alkeellista. Rakenteelliset, historialliset sosioekonomiset olosuhteet voivat myös haitata prosessia, koska perinteinen maatalouskäyttö vaatii edelleen intensiivistä kuivatusta.

Historialliset interventiot ja niiden seuraukset

Tutkimus osoittaa, että ojitusojien kokonaispituus on pysynyt lähes vakiona toimenpiteiden jälkeen. Tämä pysyvä kuivatus ei ainoastaan ​​vaaranna suon ekologista toimintaa hiilen varastona, vaan johtaa myös turpeen vajoamiseen. Salaojitusverkoston historiallinen jälleenrakentaminen tarjoaa myös uusia näkökulmia arkeologisten muistomerkkien suojeluun, sillä vanhemmat maaperät ja turve voivat sisältää tuntemattomia arkeologisia kerroksia. Nämä havainnot osoittavat, että Tonavan sammalta on käytetty metsästykseen jo mesoliittikaudella ja raudansulatukseen rautakaudesta lähtien.

Nykyiset ennaturointityöt keskittyvät myös tiettyihin malleihin Donauumooksen vesiolosuhteiden parantamiseksi. Obermaxfeldissä on hyväksytty mallikoe, jonka tavoitteena on ojan patoaminen ekologisten vaikutusten selvittämiseksi. Tämän Ingolstadtin vesihuoltoviraston pohjavesimallinnukseen perustuvan kokeen tarkoituksena on parantaa pohjaveden tasoa ja kosteiden niittyjen luonnetta, mikä on tärkeää sekä luonnon monimuotoisuuden että maatalouden kannalta. Erilaisten nummien ja maaperän muuttujien aiheuttamia haasteita ei pidä aliarvioida.

Strategiat soiden ennallistamisen tehostamiseksi

Nummien merkitys ilmastonsuojelussa on kiistaton. Baijerissa remontti etenee kuitenkin hitaasti, kuten Baijerin osavaltion hallituksen ilmastonsuojeluohjelma osoittaa. Se keskittyy hiilidioksidin luonnolliseen varastointiin ja biologisen monimuotoisuuden palauttamiseen näissä tärkeissä ekosysteemeissä. Ihanteellinen onnistuneelle renaturaatiolle on 0–10 cm maan yläreunan alapuolella oleva vedenpinta, jotta nummien toiminnot saadaan takaisin.

Lupaava renaturaatiostrategia on ns. paludiculture, jossa kasvatetaan kosteutta sietäviä kasveja. Näitä ovat kissa, ruoko ja sfagnum sammal. Nämä käytännöt eivät ainoastaan ​​edistä turpeen kasvua, vaan mahdollistavat myös ilmastoystävällisen maatalouden käytön. Vesipuhvelien laiduntamista pidetään myös kestävänä, koska ne voivat käyttää nummia ja tukea samalla uhanalaisten lajien, kuten siipien, elinympäristöjä.

Käynnissä oleva tutkimustyö ja mallitestit osoittavat selkeän suuntauksen kohti vaihtoehtoisia käyttökonsepteja, joissa yhdistyvät maatalous ja ilmastonsuojelu. Nummen rikastaminen ja perinteisten viljelymenetelmien mukauttaminen kostean maaperän erityistarpeisiin voisivat olla keskeisessä asemassa Tonavan sammalen tulevassa kehityksessä. Näihin aloitteisiin liittyvä tieteidenvälinen yhteistyö osoittaa, että eri tieteenaloja on yhdistettävä tämän ainutlaatuisen ekosysteemin säilyttämiseksi.

Kaiken kaikkiaan on toivottavaa, että renaturoinnin haasteisiin vastataan viisaudella ja teknisellä osaamisella, jotta Baijerin Donaumoosille löydetään kestäviä ratkaisuja.