Sydämellä ja mielellä: Yliopistodidaktiikan perintö

Sydämellä ja mielellä: Yliopistodidaktiikan perintö

Matthias Wesseler, syntynyt vuonna 1941, on vaikuttanut merkittävästi Kasselin yliopiston yliopistodidaktiikkaan useiden vuosien ajan. Vuodesta 1975 vuoteen 2006 hän työskenteli yliopiston didaktiikan osastolla ja jätti pysyvän vaikutuksen, joka ulottuu hänen erikoisalojensa ulkopuolelle. Wesseler tunnettiin välittävyydestään, tasapainostaan ​​ja suvaitsevaisuudestaan, jotka tekivät hänestä paitsi arvostetun tiedemiehen myös inspiroivan opettajan. Hän kannatti yliopistokoulutuksen kokonaisvaltaisia ​​uudistuksia vastaamaan muuttuvan yhteiskunnan uusiin haasteisiin.

Wesseler aloitti jo vuonna 1975 kansainvälisen yliopistodidaktiikan kurssin, joka oli suunnattu globaalin etelän tutkijoille. Hänen sitoutumisensa johti yliopistojen didaktisten lähestymistapojen kehittämiseen, joista tuli olennainen osa "yliopiston henkilöstön kehittämisohjelmaa" (UNISTAFF). Tätä ohjelmaa, jonka hän suunnitteli vuodesta 1994 alkaen, rahoitti Saksan akateeminen vaihtopalvelu (DAAD), ja se onnistui integroimaan yli 300 yliopiston johtajaa Latinalaisesta Amerikasta, Afrikasta ja Aasiasta.

Wesselerin prioriteetit ja onnistumiset

Wesseler kiinnitti erityistä huomiota Keski-Amerikkaan. Vuodesta 2001 lähtien hän johti "UniCambio XXI" -projektia, joka tarjosi alustan yliopistojen didaktisten käsitteiden vaihtoon ja kehittämiseen. Hänen johdollaan pidettiin lukuisia yliopiston didaktisia luentoja ja seminaareja maailmanlaajuisesti. Näin tehdessään hän pystyi merkittävästi vaikuttamaan myönteisesti käsitykseen "Witzenhausenista" globaalin etelän yliopistoissa.

Wesseler ei ollut vain aktiivinen kansainvälisessä yliopistodidaktiikassa, vaan hänellä oli myös keskeinen rooli laitoksen sisäisissä uudistuksissa. Osana "luomuviljelyn yliopistosektorin mallikokeilua" vuosina 1995–1999 hän antoi merkittävän panoksen ekologisen profiloinnin institutionalisoimiseen. Toinen virstanpylväs hänen urallaan oli Wesselerin vuosina 2000-2006 toimineen opintodekaanin roolin käyttöönotto. Tärkeitä aiheita hänen toimikautensa aikana olivat Bolognan uudistus ja diplomikurssien modularisointi sekä uusien englanninkielisten maisterikurssien käyttöönotto.

Yliopistodidaktiikan perintö

Yliopistodidaktiikka itsessään edustaa poikkitieteellistä lähestymistapaa, joka käsittelee yliopistojen opetuksen ja oppimisen laatua. Se käsittelee sekä teoreettisia että käytännön kysymyksiä ja yhdistää opetuksen ja oppimisen eri tasoja. Opetuksen ja oppimisen kehittämisen reflektointi ja opiskelijakeskeisen didaktiikan edistäminen ovat yliopistodidaktiikan keskeisiä huolenaiheita, jotka ovat muuttuneet merkittävästi viime vuosikymmeninä. Tämän tieteenalan historialliset juuret ovat 1800-luvun alussa ja koki noususuhdanteen erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla kansainvälisten yliopistouudistusten seurauksena, joiden tarkoituksena oli parantaa opetuksen laatua.

Tämän päivän haasteissa yliopistodidaktiikan ei tarvitse käsitellä pelkästään digitalisaatiota ja heterogeenisiä opiskelijoita, vaan myös uudistuksia, kuten Bolognan prosessia, joka on tiivistänyt keskustelua kurssien sisällöstä ja rakenteista. Saksan yliopistojen didaktiset keskukset ovat kehittäneet laajan valikoiman tarjontaa keskittyen usein opinto-olosuhteiden suunnitteluun ja optimointiin. Onnistumisista huolimatta lisäkehitys on tarpeen kasvaviin vaatimuksiin vastaamiseksi.

Matthias Wesselerin myötä Kasselin yliopisto menettää erinomaisen opettajan ja tiedemiehen, jonka perintö ulottuu kauas yliopiston rajojen ulkopuolelle. Hänen elämäntyönsä muistetaan yliopistodidaktiikassa ja sen ulkopuolella esimerkkinä sitoutuneesta opettamisesta ja oppimisesta.